* * *
Herra, tunnustan edessäsi:
Ahneena tulen köyhäksi,
sillä ahne ei saa koskaan kylläkseen.
Laupiaana rikastun, sillä antaessaan saa.
Siveettömänä tulen vähäiseksi,
sillä se hävittää kunnioitukseni toista kohtaan.
Rakastavana kasvan suureksi,
sillä rakkautta täynnä avaudun kohti rajatonta.
Ylpeänä jään yksinäiseksi,
sillä se sulkee minut itsekkyyteeni.
Nöyränä olen yhteydessä kaikkiin,
sillä se avaa sydäntäni kaikkea kohti.
Vihaan lukkiutuneena joudun ulkopuoliseksi,
sillä paha ei ole koskaan sisintä minääni.
Hyvyyteen sitoutuneena olen todellisena,
sillä se parantaa kaikki haavani.
Nautinnoissa piehtaroimiseni peittää minäni,
sillä se elää katoavissa ulkoisissa teoissa.
Sydämeltä yksinkertaisena tulen viisaaksi,
sillä silloin katson puhtaasta ikkunasta elämääni.
Kateellisena tulen kodittomaksi,
sillä se yrittää lainata elämääni.
Iloa täynnä olen kaunis,
sillä se avautuu valoon.
Pessimismini tekee valon pimeydeksi,
sillä silmäni ovat epätoivon himmentämät.
Toivo saa elämäni kukkimaan,
sillä toivo kääntyy aina kohti tulevaisuutta.
Aamen.
(M. Lönnebo)